Opettajat

Joao N. Rocha  & Mafalda Amado

joao_mafalda

Joao N. Rocha

Joao syntyi Lisbonissa, Portugalissa, missä hän opiskeli tradenomiksi. Salsa oli hänen ensimmäinen rakkautensa, jonka hän kohtasi noin 11 vuotta sitten. Kizomba taas tuli Joaon elämään 4 vuotta sitten hänen ystävänsä Kwenda Liman kautta, joka kuvaili Kizomban olevan tanssi, ajota tanssii kaksi ihmistä yhdessä vartalossa.  Tämä kommentti muutti hänen näkemyksensä tästä tanssista. 

Inspiraationaan sellaiset taitelijat kuin Master Petchu, Kwenda Lima ja Afrolatin Connection, Joao on kehittänyt oman tanssityylinsä. Toukokuussa 2012 hänet kutsuttiin esittämään sembaa maineikkaaseen Africadancar-tapahtumaan. Viimeisen vuoden aikana hän on opettanut ja esiintynyt tapahtumissa Espanjassa, Saksassa, Britanniassa, Serbiassa, Tsekissa, Puolassa, Romianiassa, Latviassa, Ruotsissa, Ranskassa, Hollannissa, Norjassa, Itävallassa, Italiassa sekä Suomessa. Hän on järjestänyt oman festivaalinsa, ”the LIKE festival”, jo kolme kertaa Lisbonissa sekä toiminut tuomarina Afracadancar finaalissa Madridissa 2010 sekä päätuomarina Britannian Africadancar finaaleissa 2011. Lokakuussa 2010 Joao muutti Lontooseen opettamaan. Siellä hän myös liittynyt ”We love Kizomba”- tiimiin. Joao on intohimoinen tanssimisesta, rakastaa elämää ja jakaa hetkiä hyvien ihmisten kanssa!

Mafalda Amado

Mafalda syntyi Portossa vuonna 1987. Hän aloitti salsan tanssimisen vuonna 2001, mutta löysi pian kizomban ja semban, joihin hän rakastui. Vuonna 2007 Mafalda liittyi ”Afrolatin Connection” tanssiryhmään, jossa hän oli mukana kolme vuotta. Voitettuaan kizomban mestaruuden ”Africadancar” tapahtumassa vuonna 2008 hänen uransa lähti nousuun ja uusia tarjouksia alkoi tulla enemmän ja enemmän.  Seuraavana vuonna Mafalda tuli kolmannelle sijalle salsan avoimissa kisoissa Portugalissa, minkä jälkeen hän on esiintynyt ja opettanut useilla kizomba- ja salsafestivaaleilla ympäri maailmaa, sekä klubeilla, häissä ja muissa yksityisissä tilaisuuksissa kuin myös televisio-ohjelmissa. Työskenneltyään erilaisten ihmisten kanssa, Mafalda on kehittänyt oman tanssityylinsä, joka keskittyy erityisesti vartalonkäyttöön kizombassa. Ja kaikki tämä on tapahtunut yhtä aikaa hänen opiskelujensa ohella (Fine Arts).

Kizomba, workshop: Video 1 

Kizomba&Semba: Video 2
Kizomba&Semba: Video 3


Frank Santos & Julie Camous

camous__santos

Frank Santos

Frank Santosin juuret ovat Dominikaanisessa Tasavallassa. Hän oppi bachatan salat jo 3-vuotiaana isoisältään, ja on siitä lähtien jatkanut tanssiharrastustaan.  Frank kasvoi Italiassa, missä hän aloitti tanssitaitojensa kehittämisen.

Hän on opettanut ja esiintynyt paljon niin Euroopassa, kuin sen ulkopuolellakin – Ranskassa, Hollannissa, Puolassa, Latviassa, Bratislavassa, Sloveniassa, Italiassa, Saksassa, Israelissa, Tanskassa, Ruotsissa, USA:ssa ja Kuubassa.

Frank on esiintynyt sekä televisiossa että useilla lavoilla ympäri Eurooppaa. Hänen televisioesiintymisiinsä lukeutuu mm. BBC:n ‘Strictly Come Dance Fever’ ja ‘Trisha’ . Hän on tehnyt yhteistyötä mm. seuraavien esiintyjien kanssa:  Leon Rose Project, Iris de Brito, Andrea Stewart and Irene Miguel.  Hänen saavutuksiinsa kuuluu UISP Italian mestaruus kuubalaisessa ja NY-tyylin salsassa vuonna 2003, kun hän oli mukana Havana Club Tourilla esiintymässä Iris de Briton ”El Barrio” musikaalissa. Vuonna 2008 Frankin tanssiryhmä ´A Yemaya’ , missä Frank toimii ohjaajana ja koreografina, voitti parhaan britannialaisen esiintyjän palkinnon.

Julie Camous

Julie Camous on kotoisin Ranskasta ja asuu tällä hetkellä Pariisissa. Julie on harrastanut tanssia lapsuudestaan asti; hän aloitti jazz tanssilla ja päästyään valmistavaan tanssikouluun, hän alkoi hioa tekniikkaansa ja opetella myös muita tansseja, kuten modernia nykytanssia, balettia, afrotansseja, flamencoa ja steppiä. Valmistuttuaan, hän alkoi opettamaan jazzia tanssikoulussa ja jatkoi omaa tanssijan uraansa useissa tanssi seuroissa ja cabaret-esityksissä.

Vuonna 2005 Julie löysi salsan ja muutaman viikon harjoittelun jälkeen aloitti treenaamisen Farid Ferchachin kanssa, jonka kanssa hän jatkaa yhteistyötään nykyäänkin. He ovat yhdessä matkustaneet ympäri maailmaa ja esiintyneet ja opettaneet useissa salsa kongresseissa. Vuonna 2009 he lyöttäytyivät yhteen U Triben kanssa ja esiintyivät heidän kanssaan vuoden ajan. Juliella on suuri intohimo salsaa kohtaan, mutta yleensä hän työskentelee koreografina ja tanssijana kabareessa Pariisissa. Kiitos hänen tuntemuksena useista tanssilajeista, Julien tunnit tanssitapahtumissa ovat hyvin suosittuja. Nyt Julie on aloittanut yhteistyön Frank Santosin kanssa ja yhdessä he ovat valloittaneet Bachatan maailman kansainvälisellä tasolla.

Bachata workshop: Video 1
Bachata: Video 2 
Dominican Bachata: Video 3 
Frank&Julie, Salsa: Video 4

Cécile &  Terry

terry-and-cecile-214x300

Cécile"Chechi" Ovide

Cécile on tutustunut tanssin maailmaan jo lapsesta pitäen, ja tanssitaitojaan hän pääsi kehittämään nuorena niin klassisessa baletissa kuin hip hopissa ja modernissa jazzissakin.  Tämän ansiosta hänellä oli mahdollisuudet päästä mukaan useisiin eri yhtiöihin. Nykyään Cécile on erikoistunut salsan eri tyyleihin: kuubalaiseen Casinoon, Los Angeles-tyyliin sekä New York-tyyliin.

Hän tapasi Terryn opettaessaan eräällä tanssikoululla ja jatkoi uuden parinsa kanssa eri salsatyylien opettelemista ja taitojensa hiomista.

Perustettuaan oman tanssikoulunsa, Cécile on tanssimisen lisäksi päässyt näyttämään taitonsa myös koreografina sekä suunnittelijana, sillä hän on vastuussa myös heidän esiintymisasuistaan.

Terry "la guagua" Tauliaut

Terry syntyi Ranskassa lähellä Pariisia. Hänen ollessa kahdeksan vuotias, hänen perheensä muutti takaisin Guadaloupeen, missä perheen juuret olivat. Terryn intohimo tanssiin syttyi jo nuorella iällä ja hänestä kehittyi nopeasti huomattavan taitava tanssija perinteisessä Creolessa. Hän oli voittamaton tanssija myös hip hopissa sekä muissa nuorison suosiossa olevissa tansseissa.

19-vuotiaana hän löysi salsan ja tämä oli käännöspiste hänen elämässään. Hän keskittyi täysin tanssin oppimiseen. Säännöllinen harjoittelu johti siihen, että Terry voitti salsa mestaruuden Guadaloupessa 23-vuotiaana. Myöhemmin hänet kutsuttiin tanssinopettajaksi yhteen Pariisiin maineikkaampaan tanssikouluun. Tavattuaan Cecilen, he alkoivat treenata yhdessä ja pian lyöttäytyivät yhteen U Triben kanssa.

Elokuussa 2007 Terry ja Cécile perustivat oman tanssikoulun, Salsalianzan.

Salsa, master class: Video 1
Salsa Deluxe: Video 2
DC Salsa Congress: Video 3
Paris Salsa Week Club Med Wolrd: Video 4  

Camron One-Shot

camron_2Camron One Shot on soolotanssija. Hänen vanhempansa ovat kotoisin Haitilta, mutta hän syntyi Pariisissa. Tanssimisen Camron aloitti jo viisivuotiaana, eikä ole sen jälkeen koskaan lopettanut. Hänen tanssityylinsä, joka yhdistelee jamaicalaista dancehallia ja musikaalisuutta, tunnistettiin nopeasti. Camronista tuli kuuluisa Pariisin klubeilla ja juhlissa ja useat artistit pyysivät häntä esiintymään ja suunnittelemaan koreografioita esityksiinsä ja musiikkivideoihinsa. Camronin tanssityylissä yhdistyy vaikutteita Dancehallista, Hip Hopista, Afrikkalaisesta tanssista, Krumpista ja Housesta.

Camronilla on intohimo jakaa dancehall kulttuuria Euroopassa ja maailmalla. Hän matkustaa viikottain esiintymään ja opettamaan klubeilla ja tanssikouluilla. Camron on yksi Euroopan suosituimmista dancehall-opettajista. Hän tietää paljon jamaicalaisen dancehallin askeleita (bogle, santa bounce, get jiggy, gully creepa, nuh, linga, gimme space, punk rock, now you see me now you don't, starbwoy, cow foot) ja niiden lisäksi opettaa myös omia askeleitaan, kuten "temptation, walk", "shoot it" , "take it easy", "starbwoy" ja "one-shot"

Camron on suurin dancehall koreografi Euroopassa, hänen koreografioitaan voi nähdä dancehall artistien konserteissa sekä televisiossa ja musiikkivideoilla.

Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa seuraavien artistien kanssa: Elephant Man, Mr.Vegas, Kat Deluna, Brick and Lace,

Camron on myös tyttöryhmä Queen Stonnin perustaja. Ryhmän vetäjänä toimii AYA. Camron ja Aya tekevät yhteistyötä dancehall videoiden kanssa ja levittävät dancehall-kulttuuria Euroopassa. Tämän lisäksi Camron tanssii yhdessä siskonsa Laure Courtellemonten kanssa, jonka kanssa hän on yhdessä toteuttanut "No Difference Tour, One Love, One Dance"-kiertueen.

Jiffin (Moskova) perustamaa BIG UP KEMP Europe-tapahtumaa vietetään tänä vuonna Ranskassa, ja Camron on yhteistyössä järjestämässä vuoden 2012 tapahtumaa

Camron One Shot - choreography: Video 1
Camron & Laure Courtellemont: Video 2

Ranses Charon

ransesRanses aloitti tanssin kuusivuotiaana Havannassa, Kuubassa. Hän valmistui tanssijaksi ja tanssiopettajaksi ENA:sta (Escuela Nacional de Arte) vuonna 2003 ja on työskennellyt Kuuban tunnetuimpien tanssiryhmien riveissä mm. Conjunto Folklorico Nacional de Cubassa, Yoruba Andabossa ja Havana Rakatanissa kiertäen useita Euroopan ja Etelä-Amerikan maita. Kuuban kansainvälisillä salsafestivaaleilla hän on kartuttanut opetuskokemustaan toimiessaan pääopettajana.

Ransesin erikoisosaamisalueisiin kuuluvat kuubalaiset perinnetanssit kuten salsa ja kuubalainen rumba lisäksi hänen reaggaeton taitonsa ovat herättäneet kunnioitusta niin Kuubassa kuin ympäri Eurooppaa. Ranses on hauska mutta perusteellinen opettaja, jonka tunneilla opit alkuperäistä latinalaisten tanssien liikekieltä rennolla asenteella mutta aitojen kuubalaisten rytmien saattalemina. Uset suomalaiset tanssinharrastajat ovat matkustaneet Kuubaan Ranseksen oppilaaksi.

Suvi Tuominiemi

stuominiemi-0232-finSuvin tanssijanura alkoi kilpatanssilla, jossa hän kilpaili menestyksekkäästi reilun kymmenen vuoden ajan nuorten kansallisella huipulla niin vakio- kuin latinalaisissa tansseissa. Menetettyään sydämensä salsalle lähes kymmenen vuotta sitten, on hän keskittynyt opetustyöhön. Suvi toimii tanssinopettajana tanssikoulu SalsaStudiossa, jossa opettaa yhdessä Ranses Charonin ja Yusniel Socarrasin kanssa, joiden parina Suvi on myös nähty esiintymässä useita kertoja. Suvi on myös showryhmä Latin Show Dancersin pääkoreografi. Festivaaleilla hän opettaa ja esiintyy Yusniel Socarrasin kanssa.

Roynet Perez

roynet
Roynet Perez on Helsingissä asuva kuubalainen tanssija ja tanssinopettaja. Hän on voittanut lukuisia palkintoja salsakilpailuissa Kuubassa, mm. ohjelmassa "A bailar casino" 2003 ja Varaderon kansainvälisellä salsafestivaalilla 2003. Hän on esiintynyt ja opettanut Kuubassa eri ryhmissä, karnevaaleilla, tv-ohjelmissa ja orkestereissa, mm. "Macumba Havana" ja "Clave y guaguanco".
Roynet on erikoistunut casinon lisäksi soniin, mamboon, cha-cha-chahan, reggaetoniin ja afrokuubalaisiin rytmeihin.


Roynet&Johanna, EM koreografia:  Video 1
Roynetin casinoa:  Video 2
Roynet opettamassa:  Video 3

Aloittelevien salsaajien festivaali

 

Oliver Paredes, Venezuela

  _mg_2506Tanssikoulu Salsa Pasiónin ja Salsa Pasión Show -ryhmän perustaja on opettanut venezuelalaisia, kuubalaisia ja karibialaisia tansseja 12:n vuoden ajan ensin Pietarissa ja vuodesta 2002 alkaen Tampereella. Paredes opettaa tanssikoulunsa lisäksi säännöllisesti Euroopan salsafestivaaleilla. Casino-tyyliin erikoistunut Paredes opettaa Tampereen Aloittelevien salsaajien festivaalilla parisalsan perusteita. Kuvassa Paredes yhdessä tanssiparinsa Aino Hujasen kanssa.





Mauricio Alvarez, Kolumbia

mauricio_solo

Tanssikoulu Salsa Pasiónin uusin opettaja,
New York- ja Los Angeles -salsatyylien taituri
on erikoistunut myös mm. timing-tunteihin. Tampereen Aloittelevien salsaajien festivaalilla Alvarez opettaa yksilötunneilla salsan rytmiä, perusaskelia ja askelkuvioita.






Aino Hujanen

_mg_1492

Tanssikoulu Salsa Pasiónin reggaeton-spesialisti ja Show-ryhmän koreografi opettaa Aloittelevien salsaajien festivaalilla salsan soolokuvioita sekä parisalsan perusteita. Hujanen on opettanut ja esiintynyt useilla kansainvälisillä salsafestivaaleilla. Viittä vaille valmis etnomusikologi on erikoistunut myös karibialaisten ja etelä-amerikkalaisten tanssien ja musiikin historiaan. Kuvassa tanssinopettajat Aino Hujanen ja Francisco Guerrero.




Julio Oviedo, Venezuela

julio2
Venezuelalainen Julio on itseoppinut tanssija, joka on uusin lisä Salsa Pasiónin tanssinopettajien kaartiin. Hän aloitti opettamisen tanssikoululla syksyllä 2010. Julion erikoisuus on Reggaeton Urban Style-tunti, jolla sekoitetaan liikkeitä erilaisista urbaaneista katutansseista perinteiseen reggaeton-lantion sheikkaukseen. Julion tunneilla pidetään huoli sitten, että hymy säilyy kasvoilla koko tunnin ajan.





Tanssikoulu Salsa Pasiónin opettajien kuvat: Touko Hujanen