| Opettajat: Oliver Paredes |
Erikoistunut:![]() Kuubalainen salsa (Casino), Rueda de Casino, Merengue, Bachata, LA-style Salsa, Afro Venezuelan Tambor, Salsan askeltekniikka, Men's footwork, Tricks and Dips. Venezuelalainen itseoppinut tanssija, koreografi ja tanssinopettaja on tanssinut salsaa, merenguea ja muita karibialaisia tansseja lapsuudestaan saakka. Oliverin innostus ja intohimo tanssia kohtaan näkyy sekä tanssitunneilla, että esityksissä.
Salsa Pasiónin perustaja. Perustanut myös Pietarin ensimmäisen
salsakoulun Baila conmigon vuonna 1997, jota piti Suomeen muuttoonsa
asti vuonna 2002.
Koulutukseltaan Oliver on kauppatieteiden kandidaatti, valmistunut Pietarin teknillisestä yliopistosta vuonna 2002.
Esiintynyt Pietarissa, Tampereella, muualla Suomessa ja Euroopassa tanssiryhmiensä kanssa vuodesta 1998.
Suomen ensimmäisen vuosittaisen salsafestivaalin, Tampereen kansainvälisen Salsafestivaalin järjestäjä. Suuren suosion saanut festivaali on järjestetty vuosina 2004, 2005, 2006 ja 2007 - V Tampereen kansainvälinen salsafestivaali järjestetään 25.-27.7.2008. Oliver Paredes toimii salsa dj:nä ja järjestää viikoittaisia salsailtoja, sekä salsakonsertteja: mm. 1.3.2007 kuubalaisen Los Van Vanin konsertin Tullikamarin Pakkahuoneella lähes 900 hengen yleisölle. Tärkeintä salsassa Oliverille on sen antama energia ja hyvä mieli. "Venezuelassa radio pauhaa salsaa kaduilla, kaupoissa ja linja-autoissa - ilman salsaa ei voi elää!" Oliver Paredesin pitämiä koulutustilaisuuksia ja intensiivikursseja: 4.5.03 Salsan intensiivikurssi, Finnbody Pitäjänmäki, Helsinki22.-23.11.03 Salsan intensiivikurssi, Itä-Suomen liikuntaopisto, Joensuu 13.12.03 Salsan intensiivikurssi, Finnbody, Pitäjänmäki, Helsinki 24.1.04 Latinococtail-ideapäivä SVoLin latino/aerobic-opettajille, Tampere 8.-9.4.04 Parisalsan intensiivikurssi, Suomi-Iberoamerikka-yhdistys, Vaasa 8.5.04 Salsaohjaus, SVolin Palkintopäivä liikunnanohjaajille, Tampere 24.-26.9.04 Salsan intensiivikurssi, Tallinna, Viro 9.1.05 Salsan intensiivikurssi, Kouvola 4.-5.1.05 Salsan intensiivikurssi, tanssikoulu Baila Baila, Helsinki 11.-13.2.05 Riga Salsa Festival, Latvia, tanssipajoja 7.5.05 Salsan intensiivi kurssi, VTT 10.5.05 Latinococtail-kurssi, TAYS 25.-28.8.05 Kroatian salsafestivaali, tanssipajoja 31.3.-2.4.06 Prahan salsafestivaali, tanssipajoja 7.-17.4.06 Kreikan salsafestivaali, tanssipajoja 22.-25.6.06 Kroatian salsafestivaali, tanssipajoja 25.-27.8.06 BailaBailan Salsa Flamenco Fiesta Helsingissä, tanssipajoja 1.-3.9.06 Riian salsafestivaali, tanssipajoja 10.9.06 Kouvola, salsakurssi 22.-25.9.06 Habana Caracas Salsa Festival, Caracas, Venezuela 13.-16.10.06 Slovenia Salsa Weekend 14.-18.12.06 Lithuania Salsa Weekend 3.-14.2.07 Naantalin kylpylä, Etelä-Amerikka-viikot, tanssipajoja 23.-25.3.07 Turku Salsa Weekend 13.-15.3.07 Prague Salsa Festival 6.4.07 Porin Salsapäivä 11.-13.5.07 Slovenia Salsa Festival 18.-20.5.07 Lithuania Salsa Festival 1.-3.6.07 Athenas Salsa Festival 31.8.-2.9.07 Riga Salsa Festival
Salsa Pasión -tanssiryhmän esityksiä:
14.11.02 Hotelli Aulanko, Hämeenlinna, yksityistilaisuus 23.3.03 Ravintola Laterna, Venezuela-ilta 24.4.03 Ravintola Laterna, Dominikanit-ilta 4.5.03 Ravintola Laterna, Kevätkarnevaali 25.7.03 Kukkaiskulkue, Tampere 18.7.03 Ravintola Telakka, Latin Caribbean Fest 1.8.03 Hotelli Strampen, Vaasa, Salsa Fiesta 3.10.03 Kauppakeskus Tullintori 9.10.03 Ravintola Café Europa 31.10.03 TV2, Harakanpesä, salsaesitys 31.10.03 Ravintola Panama, Panama Salsaa! 18.11.03 Tampereen Ammattikorkeakoulu, yksityistilaisuus 12.12.03 Ravintola Panama, Panama Salsaa! 20.12.03 Ravintola Promo 24.1.04 Bos Oy, Kangasala, yksityistilaisuus 30.1.04 Ravintola Telakka, Salsa Party 9.2.04 Radio Moreeni, haastattelu 11.2.04 Ravintola Nite Train, Salsa Fiesta 12.3.04 TV2, Harakanpesä, salsaesitys 20.3.04 Ravintola Onnenpäivät, Salsa Fiesta 2.4.04 Tampereen ilmaisutaidon lukio, yksityistilaisuus 12.-24.4.04 TV-Tampere 24.4.04 Radio Moreeni, haastattelu 24.4.04 Ravintola Onnenpäivät, Janka, Salsa Fiesta 29.5.04 Klubi, Salsa Fiesta 30.7.-1.8.04 Tampereen kansainvälinen Salsafestivaali 8.10.04 Jyväskylä, Colonial Bar, Hotelli Scandic 15.10.04 Tampere talo 26.-28.10.04 Sugar Cube tapahtuma ravintola Sokeri, Kuopio, Turku, Tampere 19.11.04 Museokeskus Vapriikki, Orinoco-näyttelyn avajaiset 19.11.04 Hämeenlinna, yksityistilaisuus 20.11.04 Ravintola Bella Roma, Salsa en Italia-tapahtuma 26.11.04 Tampereen virastotalo, yksityistilaisuus 3.12.04 Ravintola BeBop, yksityistilaisuus 8.1.05 Ravintola Bella Roma, Salsa en Italia-tapahtuma 11.-13.2.05 Riga Salsafestival 2005, Latvia 19.2.05 Salsakarnevaali-tapahtuma ravintola Bella Romassa 22.2.05 Ravintola klubi, Tullikamari, salsa show 9.3.05 Ravintola klubi, Tullikamari, salsa show 13.4.05 Akun tehdas, Ylöjärvi, Kuuba-show 4.6.05 Ruovesi, yksityistilaisuus 1.-3.7.05 St.Petersburg Salsa Congress, salsaesityksiä 22.7.05 Kukkaiskulkue, Tampere 29.-31.05 Tampereen kansainvälinen Salsafestivaali, tanssiesityksiä 25.-28.8.05 Croatian Salsa Festival, salsa show 5.5.06 Ravintola Rustholli, salsa show 20.5.06 Murikkaopisto, salsa show 4.6.05 Ruovesi, dance shows 1.-3.7.05 St.Petersburg Salsa Congress, salsa show 22.7.05 Kukkaiskulkue, Tampere 30.7.05 Tampereen kansainvälinen salsafestivaali, tanssiesityksiä 27.8.05 Croatian Salsa Festival, salsa show 1.4.06 Prague Salsa Festival 6.-17.4.06 Greece Salsa Festival, dance shows 23.6.06 Croatian Salsa Festival 16.9.06 Hotelli Rosendahl, salsa show 22.9.-25.9.06 Habana Caracas Salsa Festival, Venezuela 5.11.06 Tampere-talo, Yoscar Saranten konsertti, Bachata show 24.11.06 Ravintola Tabu, 24.11.06 Särkänniemi, salsa show 12.1.07 Turku, Kauden avajais-show, Ravintola Kilta 13.1.07 Lahti, Kauden avajais-show, hotel Seurahuone 3.-14.2.07 Naantalin kylpylä, Etelä-Amerikka-viikot, tanssiesityksiä 11.-13.5.07 Slovenian Salsa Festivaali 30.6.07 Miljoona Tanssit, Tuuri, salsa show 28.7.07 Tampereen kansainvälinen salsafestivaali, tanssiesityksiä 1.9.07 Riga Salsa Festival, tanssiesityksiä 10.1.08 Kylpylä hotelli Eden, salsa show |





4.5.03 Salsan intensiivikurssi, Finnbody Pitäjänmäki, Helsinki